Suomi on SuoMaa ja näin soisi jatkuvan

Suomalainen maisema on tasaista. Taivaalta saadaan vettä sen kaikissa eri olomuodoissa enemmän kuin sitä haihtuu. Vallitseva maalaji on moreeni, joka läpäisee vettä hitaasti. Näistä syistä soita on paljon ja turvekerrokset ovat paksut.

Suolla pohjavesipinta on maanpinnan tasossa. Suovesikin on pohjavettä laajan määritelmän mukaan. "Pohjavettä on kaikki maaperässä ja kallioperässä oleva vesi". Eikä määritelmällä loppujen lopuksi kovin suurta väliä ole. Vesihän väistää määritelmiänsä vaihtamalla paikkaansa hyvin sujuvasti.

Pohjavedestä jokiveden kautta järvivedeksi...
Lähdevedestä puroveden kautta suovedeksi...
Sadepisarasta suoveden kautta purovedeksi...
Lammen umpeenkasvun myötä lampivedestä suovedeksi ja pohjavedeksi...
Ja niin edelleen... Kaikki vesi on kuitenkin yhtä.

Soita on Suomen maapinta-alasta noin kolmannes. Alla on laatimani kaavio soiden nykytilasta.

Alkuperäisestä suoalasta noin 7 % on kuivatettu pelloiksi. Pohjaveden pintaa on ojittamalla laskettu niin paljon, että viljely onnistuu. Metsätalouskäyttöön on ojitettu yli puolet alkuperäisestä suoalasta. Kuudesosan siitä ei kuitenkaan arvioida kasvavan kunnon metsää. Pohjaveden pintaa on laskettu 5,2 miljoonalla hehtaarilla suota ja tästä 0,9 miljoonalla hehtaarilla ojitus on metsänkasvun näkökulmasta epäonnistunut.

Hyrynsalmen Aittosuo, kesäkuu 1987.

Luonnontilaisia soitamme saamme kiittää seuraavista ilmaisista palveluista:
- hiilinieluna toimiminen
- tulvilta suojelu
- veden puhdistajana toimiminen
- suomarjojen aittana
- virkistyksen lähteenä
- monipuolisena suoekosysteeminä kasveineen, eläimineen, lintuineen

Ojitetun suon osuus on huolestuttavan suuri. Ojitetut suot eivät toimi enää hiilinieluina. Etelä-Suomessa luonnontilaisista soista on enää rippeet jäljellä. Miksi emme hyväksyisi sitä, että Suomessa on myös märkiä paikkoja? Onko enää nykyaikaa puhua veden "vaivaamista" alueista? Suot on valjastettu palvelemaan maa-, metsä- ja energiataloudellisia intressejä. Voisimmeko antaa suopohjaveden olla rauhassa? Nauttikaamme soiden ilmaisista palveluista!

Upea luonnontilanen suo Pieksämäellä.

Aarre kurkistaa lähteen silmästä

Miksi joissa virtaa kuivina aikoina vettä, vaikka sateita ei olisi ollut viikkoihin? Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että tuhansien järvien maassa vettä on enemmän maan alla piilossa kuin järvissä ja joissa yhteensä? Uskomatonta! Voiko se olla totta?

Pohjavesi on katseilta kätkössä maan uumenissa, joten sen olemassa olo ja merkitys usein unohdetaan. Pohjavettä on Suomessa kolme kertaa enemmän kuin pintavesiä! Maailmanlaajuisesti katsottuna pohjaveden merkitys vain korostuu.

Michael E. 'Aquadoc' Campana

Makeaa vettä on vain 3 % kaikesta vedestä. Siitä suurin osa eli 69 % on jäässä (jäätiköt jne.). Järvissä ja joissa on vain noin 0,3 % kun taas pohjavettä on 30 % makeasta vedestä.

Jokiin purkautuva pohjavesi muodostaa niiden perusvirtaaman, siksi joet ja purot eivät kuivu, vaikka sateita ei saataisi pitkään aikaan. Myös vesistöjen hyvinvointi on pitkälti riippuvainen hyvälaatuisesta pohjavedestä. Esimerkiksi lohikalojen kudun onnistuminen joissa ja puroissa vaatii happipitoisen pohjaveden purkautumista pohjasoraikon kautta uomaan.

Lähteet ovat kurkistusikkunoita pohjavesien salattuun maailmaan. Lähteessä pohjavesi pulppuaa maan pinnalle. Sitä purkautuu suoraan vesistöihin ja soille kuitenkin paljon enemmän kuin lähteisiin. Sellaisia kohtia ei vain helposti näe paljaalla silmällä!

Maastokartoille merkittyjä lähteitä on Suomessa pitkälti yli 30 000. Suuri osa lähdeparoista on kokenut kovia. Märkiä paikkoja on ojitettu sumeilematta ja kuivatettu kokonaan, jolloin pohjaveden pinta on laskenut maan pinnan alapuolelle. Lähteitä on kautta aikojen käytetty vedenottopaikkoina. Vielä nykyäänkin juomavettä noudetaan lähteistä. Lähteisiin ja niiden läheisyyteen on rakennettu kaivoja ja vedenottamoita. Lähteiden vettä soisi enemmänkin nautittavan, näin ne säilyisivät paremmin arvokkaina, varjeltavina paikkoina.

Kävinpä retkeilemässä Pieksämäellä Niinimäen lähteellä. Tänä sumuisena lokakuun päivänä syksyn värikkäät lehdet vielä hehkuivat ja aurinkokin pilkisti pilvien lomasta. Tarkoituksena oli käydä katsomassa, kuinka paljon vettä tästä moreenialueen reunassa olevasta lähteestä virtaa kuivan kesän jälkeen.

Valitsin Niinimäen lähteen retkeni kohteeksi, koska halusin tällä kertaa nähdä Suomen yleisimmän lähdetyypin. Moreeni on maamme maalajeista vallitsevin, joten moreenialueiden lähteitä on eniten. Ne eivät ole ehkä näyttävimpiä tai suurimpia lähteistämme, mutta tosiaan yleisimpiä. Moreenissa on usein tiiviitä välikerroksia, jotka ovat edesauttaneet lähteiden muodostumista. Moreenimaiden lähteen virtaama on yleensä melko pieni, mutta se riittäisi kuitenkin useiden perheiden vedentarpeeseen.

Lyhyt polku johtaa lähteelle Mataramäentieltä. Puiden oksilla törröttävät juomapullot kertovat polun alkupään sijainnin. Pieni lähteen silmä siintelee varjoisassa kuusikossa. Joku on tuonut sinisen muovikauhan kepin nokkaan, jos oma kuksa tai ammennusväline on unohtunut. Ennen käytettiin tuohilippiä.

Lähteen ”silmä”, josta puro alkaa.

Niinimäen lähde ei ole enää täysin luonnontilainen. Siitä on aikanaan vetäisty oja suolle ja alapuolinen suo on ojitettu. Onneksi ojat ovat kasvaneet pääosin umpeen. Tällaisia kohteita ei ole mitään järkeä ojittaa. Pohjaveden purkautuminen lähteestä ja tihkuminen suoraan suon alle kuuluu asiaan. Räme kasvaa puuta minkä kasvaa. Ojittamalla vain pilataan lähde ja sen luontainen lähdekasvillisuus kärsii.

Maistoin vettä kuksasta ja täytin juomapullot. Aah, miten raikasta ja pehmeää vesi olikaan! Ei mitään sivumakua. Niinimäen lähteen pohjaveden muodostumisalueella ei ole mitään sellaisia riskitekijöitä, jonka vuoksi vettä ei uskaltaisi juoda.

Kannattaa aina tarkastaa kartasta, mitä maankäyttömuotoja lähteen lähistössä on. Onko peltoja, asuintaloja, jätevesien imeyttämistä, lietelannan levitystä? Eläinten jätöksiä ei myöskään saisi näkyä lähteen ympärillä.

Maaperä puhdistaa tehokkaasti pohjavettä, kunhan virtausmatka maan uumenissa on tarpeeksi pitkä. Nyrkkisääntönä voisi pitää puolta kilometriä. Vesi kannattaa ottaa mahdollisimman läheltä kohtaa, josta vesi pulppuaa.

Vesi kuksasta juotavissa.

Niinimäen lähteen purkautumiskohdassa on pieni allas, josta lähdepuro alkaa. Lähdepuro vaihettuu suoraksi aikanaan kaivetuksi ojaksi suolle päin laskeutuessaan. Arvioin virtaaman silmämääräisesti muutamaksi kymmeneksi litraksi minuutissa. Ihan kelpo virtaama näin kuivan kesän jälkeen.

Niinimäen lähteen sijainti kansalaisen karttapaikalla.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira - ”lähdekoira” Jertta tarkastaa Niinimäen lähteen.

Etsi lähde, kun haluat retkelläsi juomavettä! Arvioi juomakelpoisuus. Maastokarttaan lähde on merkitty kupin kuvalla. Kaikkia lähteitä ei ole merkitty maastokartoille.

Lähde on merkitty tällaisella symbolilla maastokartoille.

Netistä löytyy myös Jaakko Halmetojan laatima Löydä lähde -sivusto, josta voi etsiä lähteitä läheltäsi. Sieltä Pieksämäen Niinimäen lähde löytyy nimellä Mataramäen lähde.

Antti Stöckell on retkeillyt lähteillä Rovaniemen ympäristössä. Hänen lähderetkiään voi seurata blogissa.

Tämä lähdekirjoitus on julkaistu aikaisemmin lyhennettynä Retkipaikka.fi sivuilla.

Vettä hoidetaan maalla

Olen kokenut tekeväni unelmieni työtä maaperän ja pohjaveden suojelun parissa. Miksi sitten on alkanut tuntua niin pahalta? Rakastan maaperää ja pohjavettä. Maaperä on elävä. Se puhdistaa siihen joutuneen lian. Saamme nauttia puhtaasta pohjavedestä, joka virtaa hanoistamme. Helposti. Sen kun vain avaa hanan. Lämmintä vettä suihkusta.

Olen saanut auttaa maaperää puhdistumaan siihen kaadetuista saasteista. Tärkeää työtä. Olen saanut etsiä pohjavettä ihmisten juotavaksi. Innostavaa työtä. Olen saanut miettiä keinoja vesien hoitamiseksi. Pitkäjänteistä työtä. Hyvistä tarkoitusperistäni huolimatta olen saanut kuraa silmilleni vaikka mitä tekisin. ”Liian vähän suojeltu!” ”Et vaadi pilaajia vastuuseen! ”Tulette ja otatte meidän puhtaat vedet!” ”Estät kaiken tekemisen pohjavesialueella!”

Järvien suojelijoilla tuntuu menevän vähän paremmin. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että vesistöt tulee pitää kunnossa. Hyvää työtä on tehty vuosikymmeniä. Suuret saastuttajat, jotka ovat laskeneet jätevedet suoraan vesiin, on saatu kuriin. Niihin on helpompi puuttua. Suuri yleisö ei vastusta.

Ihmetellään, miksi vesien tila ei enää paranekaan, vaikka isot saastuttajat on saatu kuriin. Rehevöityminen etenee vääjäämättä. Ollaan huolissaan Itämerestä. Syystäkin.

Vesi kuuluu kaikille, mutta maa ei. Maankäyttö, josta aiheutuu kuormitusta (liikaravinteet tai haitalliset aineet) on vesienhoidon suurin ongelma. Vesien tilan paranemiseen ei enää voi vaikuttaa vanhoilla keinoilla. Jos rakastat vesistöä, sinun on paradoksaalisesti käännettävä sille selkäsi! Mitä näet? Mitä siellä tehdään?

Hajakuormituksesta ei oikein tunnu saatavan otetta. Se vain jotenkin kummasti luikertelee vesiin, hitaasti mutta varmasti. Pieniä hälytysmerkkejä näkyy siellä ja tällä jos osaa katsoa.

Maaperän ja pohjaveden valtava mutta kuitenkin rajallinen puhdistumiskyky on avain. Tämän luontaisen puhdistumiskyvyn raja on monin paikoin jo ylitetty. Pohjaveden silmät rähmivät. Ne ovat rähmineet jo hyvin kauan. Sitä ei vain huomattu silloin, kun oli isompiakin putkenpäitä tunkemassa saastaa vesistöihin.

Nyt pitää ottaa vesienhoitoon kokonaisvaltainen näkemys veden kiertokulusta!

Lisää pohjaveden "silmäsairaudesta" täällä.

Mikkelin hyvä vesi vetovoimatekijäksi kaupungin kehittämiseen – vai toistaako historia itseään?

Mikkeli on Etelä-Savon ainoa kaupunki, jonka keskusta sijaitsee juomavesilähteensä päällä. Kaupunki on rakentunut merkittävälle pohjois-eteläsuuntaiselle pohjavesimuodostumalle, mannerjäätikön sulamisvesien kerrostamalle hiekka- ja soraharjulle. Harju ulottuu etelästä Porrassalmelta Pursialaan ja Kaihunharjulle jatkuen keskustan läpi Kalevankankaalle.

Mikkelin Vesilaitos pumppaa vesiraaka-aineen maan alta, taidokkaasti jatkojalostaa sen ja toimittaa lopputuotteen asukkaiden ja yritystoiminnan hanoihin perushyödykkeeksi.

Kuva 1. Portti Hanhikankaan vedenottamolle.

Kaupunki on kaavoittamassa entisen Kalevankankaan koulun aluetta asuinkäyttöön (kuva 2). Päättäjien on syytä ottaa huomioon, että suunnittelualue sijaitsee Hanhikankaan tärkeällä pohjavesialueella, hyvin lähellä jo 1900-luvun alussa käyttöön otettua Hanhikankaan vedenottamoa. Pohjaveden virtaussuunta on suunnittelualueelta kohti vedenottamoa. Vedenottoa Hanhikankaan laitokselta ollaan lisäämässä. Siihen on investoitu miljoonia euroja. Tällä hetkeltä sieltä otetaan 30 % Mikkelin vedestä, mutta sen merkitys tulee kasvamaan laajennusvaiheen jälkeen.

Kuva 2. Kalevankankaan vanhan koulun alue. Koulurakennus on purettu.

Erilaiset maankäyttömuodot ovat saartaneet Hanhikankaan vedenottamon viimeisen sadan vuoden aikana siten, että jo lähes 40 % pohjavesialueen pinta-alasta on rakennettua ja asutus kolkuttelee jo nyt vedenottamon porttia.

Hanhikankaan pohjavesialueelle on laadittu suojelusuunnitelma vuonna 2010. Siinä todetaan, että uusia riskejä ei tule pohjavesialueelle sallia. Viemärivuodot, vuodot energiahuoltojärjestelmissä sekä likaantuneet hulevedet ovat esimerkkejä nykyisen ja laajentuvan asutuksen pohjavedelle aiheuttamista riskeistä. Lisäksi pohjavesialueen päälle rakentaminen väistämättä vähentää muodostuvan pohjaveden määrää. Vedenoton edellytyksenä on riittävän suuri rakentamattoman maanpinnan osuus, jotta sadannasta pääsee imeytymään puhdasta sadevettä pohjavedeksi (kuvat 3 ja 4). Tällöin Hanhilammesta tapahtuva huonolaatuisemman pintaveden rantaimeytyminen harjuun ei liiallisessa määrin kasva.

Suojelusuunnitelman tavoitteena on pohjaveden hyvän tilan säilyttäminen. Suunnitelmaan on koottu yhteen pohjavesialuetta koskeva tieto, kartoitettu pohjavettä uhkaavat toiminnot sekä esitetty toimenpiteet niiden poistamiseksi tai vähentämiseksi. Suojelusuunnitelman tulisi ohjata kaikkea pohjavesialueella tapahtuvaa toimintaa. Maankäytön suunnittelun ensisijaisen tärkeä rooli tässä yhteydessä on ehkäistä ongelmia ennakolta tavoitetta tukevalla kaavoittamisella.

Kuva 3. Metsää vedenottamon ja koulualueen välissä.
Kaikki satava vesi imeytyy pohjavedeksi (mikä ei haihdu tai mitä kasvit eivät käytä).

Kuva 4. Asuinaluetta koulun tontin eteläpuolella. Sadevedestä imeytyy pohjavedeksi huomattavasti pienempi osuus (kattovedet ja katuvedet ohjataan sadevesiviemärien kautta pois pohjavesialueelta).

Kaupungin kehittämisessä tulee entistä painokkaammin huomioida juomavetenä elintärkeän pohjaveden säilyminen puhtaana. Meillä ei ole varaa tärvellä tätä korvaamatonta luonnonvaraa. Pilaantuneen pohjaveden puhdistaminen on hyvin vaikeaa, valitettavan usein jopa mahdotonta. Ottamoiden läheisyyteen ei tule kaavoittaa enää mitään uutta pohjavettä vaarantavaa toimintaa ja jo olemassa olevia riskejä tulee määrätietoisesti poistaa tai vähentää.

On tärkeää oivaltaa, että pohjavesiympäristön hyvä hoito ei ole kaupungin kehitystä rajoittava tekijä. Sen sijaan se tulisi nähdä Mikkelin erityislaatuisena arvona ja vahvuutena. Tätä seikkaa voitaisiin hyödyntää monipuolisesti kaupungin kehittämistyössä ja pohjavesialueiden maankäytön suunnittelussa. Vain mielikuvitus asettaa rajat sille, millainen vetovoimatekijä tämä voisi Mikkelille olla!

Mikkelin seudun vesihuollon yleissuunnitelmassa todetaan, että jos Pursialan päävedenottamo jouduttaisiin sulkemaan, pitäisi Mikkelissä säännöstellä vettä. Vain enintään 40 % tarvittavasta vedestä pystyttäisiin poikkeustilanteessa toimittamaan. Tämä tarkoittaa, että verkoston alueella vettä riittäisi vain noin 80 litraa asukasta kohden päivässä. Mainittakoon, että suomalainen käyttää vettä keskimäärin 150 litraa päivässä. Mikkelin seudulla on käynnissä mittava pohjavesitutkimushanke vedenhankinnan varmuuden parantamiseksi. Korvaavaa vettä joudutaan etsimään paljon nykyistä kauempaa. Hankkeesta huolimatta Hanhikankaan ja Pursialan laitosten asema vedentuotannossa säilyy hyvin merkittävänä myös tulevaisuudessa.

Mikkelin hyvä vesi on ollut käsite. Onko se sitä jatkossakin – tätä kannattaa päättäjien vakavasti pohtia. Maankäytön ratkaisut ovat arvovalintoja. Toimintoja voidaan sijoittaa eri paikkoihin, mutta harjuja ja vedenottopaikkoja ei ole missä tahansa. Vaarana on, että historia toistaa itseään; 100 vuotta sitten Mikkelissä oltiin tilanteessa, jossa kaupunkilaistet olivat pilanneet juomavesikaivonsa omilla jätevesillään ja korvaavaa vettä etsittiin, ja löydettiin kauempaa tuolloin asumattomalta alueelta - Petroffin kankaalta (nyk. Kalevankangas, Hanhikangas). 

Ratkaisu ei voi olla se, että vettä haetaan aina vain kauempaa. Se ei ole myöskään reilua: "Olemme pilanneet lähipohjavetemme, joten tulemme teidän alueeltanne hakemaan korvaavaa vettä. Älkää te nyt pilatko meidän vettämme".